Pennun ostajalle

Ennen labradorinnoutajan hankintaa kannattaa tutustua rotuun esimerkiksi Labradorinnoutajakerhon nettisivuilla ja kyselemällä labradorin omistajilta ja kasvattajilta, millainen labradori on heidän mielestään lemmikkinä.

Täysikasvuinen labradorinnoutaja on energinen ja toimelias koira, joka tarvitsee päivittäin suuren määrän liikuntaa. Koiran kanssa on ulkoiltava useampaan kertaan päivässä ja ainakin yksi noista kerroista on oltava pitkä, monen tunnin lenkki tai ulkoilua vapaana koirille sallitulla alueella riittävän pitkään, jotta koira saa purettua energiansa. Ilman riittävää liikuntaa koira turhautuu, ja se näkyy epätoivottuna käytöksenä kotona. Labradori on ulkoilevan ja liikkuvan ihmisen koira.

Kasvatan koiria lemmikeiksi koteihin, joissa koiran kanssa liikutaan päivittäin riittävästi ja harrastetaan rodulle ominaisia lajeja sopivissa määrin. Koska labradori on melko kookas ja vahva koira, se täytyy peruskouluttaa. Muuten eläminen kotona ja liikkuminen koiran kanssa on vaikeaa ja stressaavaa sekä koiralle että omistajalle. Huomioithan myös, että kasvattini ovat sekalinjaisia labradoreja, mikä tarkoittaa metsästys- ja näyttelylinjaisen sekoitusta. Peruslabradori on näyttelylinjainen, eikä mikään sohvaperuna ole sekään, mutta metsästys- ja sekalinjaiset labradorit ovat yleensä näitä energisempiä, liikkuvampia ja ketterämpiä. Metsästys- ja sekalinjaiselle labradorille on ehdottomasti oltava koti, jossa runsas ulkoilu ja monipuolinen ulkona liikkuminen ovat päivittäisenä tapana. 

Labradorin pennut rikkovat kotia yleensä noin vuoden ikäiseksi asti, vaikka toimisit koiran kanssa kuinka oikein. Jos liikunta ja touhuaminen pennun kanssa ei ole riittävää päivittäin, sitä enemmän koti tulee menemään rikki. Seiniin tulee reikiä, parkettiin naarmuja ja reikiä, jalkalistat puretaan osiin, eikä huonekalut, kengät ja muut tavarat yleensä säästy puuhakkaalta pennulta. Pennun tilaa voi kotona jonkun verran rajata, esim. olohuone-keittiöön, mutta koiran häkittäminen on eläinsuojelulaissa kielletty, eikä myöskään esim. kylpyhuone on riittävä tila pennulle yksinolojen ajaksi. 

Mieti myös, mikä on oikea ajankohta pennun hankkimiseen. Pentu tulee valvottamaan omistajaansa jonkun aikaa, toiset muutaman viikon ja toiset muutaman kuukauden. Pentu nukkuu yönsä pätkissä ja herää leikkimään myös keskellä yötä. Koiranpennun omistaja on yleensä yhtä väsynyt alkuun kuin pienen vauvan vanhemmat. 

Jos kiinnostuit Puistokujan kennelin pennuista, ole yhteydessä minuun sähköpostitse tai puhelimitse, ks. Yhteystiedot -sivu. Olen kiinnostunut kuulemaan millaista koiraa etsit, mitä harrastaisit koiran kanssa ja millaiseen kotiin koira tulisi, ja haluatko uros- vai narttupennun. Väritoivomuksien mukaan en myy pentua kellekään, vaan käyttötarkoituksen ja temperamentinsa puolesta sopivimpaan kotiin. 

Pennut luovutetaan madotettuina, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Pennun mukana saa hoito-ohjevihkosen ja pienen pentupaketin. Minuun voi myös aina olla yhteydessä, jos kaipaat neuvoja pennun hoidossa ja kasvatuksessa. Liitän pennun ostajan Labradorikerhon jäseneksi yhdeksi vuodeksi.

Otan ensin vastaan alustavia varauksia, ja kun pennut ovat syntyneet, olen yhteydessä varaajiin. Pentuja voi tulla katsomaan, kun ne ovat kolme-neljä-viikkoisia ja samalla tehdään kirjallinen varaussopimus ja ostaja maksaa varausmaksun. Lopullinen kauppakirja tehdään pennun luovutuksen yhteydessä , ja lopullinen kauppahinta on oltava maksettuna sitä ennen tai sen voi maksaa luovutuksen yhteydessä käteisellä. Koska ostajaehdokkaita on yleensä enemmän kuin pentuja, niin etusijalle menevät kodit, joihin koira tulee työkoiraksi, metsästykseen tai aktiiviharrastukseen. Mutta tärkeintä toki se, että koiralle on aikaa ja olet ulkoileva, liikkuva omistaja. 

Uusimmat kommentit

25.10 | 14:03

Hei Satu, Jimboa ja muita kennelin koiria voi tulla tapaamaan esimerkiksi Mustikkamaan koirapuistoon, jossa ulkoilemme usein. Lähetä vain sähköpostia kennelin osoitteeseen, niin voimme sopia ajan.

24.10 | 19:08

Hei . Saako teille koska tulla katsomaan koiria ! Ja mä haluaisin nähdä jimbon

12.06 | 19:47

Hei Leena, Janea on käytetty hypokoirana, joten sen riistaviettiä ei ole mitenkään vahvistettu. Jane ei juurikaan reagoi metsän eläimiin tai lintuihin, joita lenkeillä tulee vastaan.

11.06 | 14:32

Hei,Perheeseemme oltaisiin etsimässä ruskeaa labbikseksen urospentua. Olisimme kiinnostuneita tästä sinulle syntyvästä yhdistelmästä. Kysyisin onko tällä nartullasi riistaviettiä?

Jaa tämä sivu